sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Kehityskelpoisuutta

Reissut on takana, kotona ollaan.

Mutta millä sitä sais ittensä tähän istumaan, kirjottamaan ja pelastamaan maailman? Tunnustan jo tässä vaiheessa, että nyt ei kyllä ole mitään kehityskelposta sanottavaa. Aika kun juoksee pitkin askelin, eikä ole passannut itekään pysähtyä ettei jää jälkeen. Siinä se elämä sitte vilisee silmissä, eikä ehdi ajatella, saati kirjottaa ylös sitä mitä ajattelee. Mutta nyt hetkeksi, tähän vain…

Meidän pienestä on tullut toukka. Kovasti ryömii ja mielellään söis isosiskon palapelin paloja. Lähtipä liikenteeseen varhain, kolmea kuukautta aikasemmin kuin isompansa. Kodin arkea helpottaa, kun pieni viihtyy nyt lattiallakin. Samalla tuon suloisen otuksen maailma laajeni kun paljon enemmän on käden ulottuvilta. Isosisko sitten näppärästi kiskoo laturin johtoa ja muuta kiellettyä pois tutkimusmatkailijan suusta. Onneksi löytyy vastuullista välittämistä meidänkin perheestä.

Mä rapistun. Näin niinku asiasta kolmanteen. Nämä perheen pienet kyllä liikkuu kovastikin, mutta itellä alkaa paikat kangistuun. Pitäis kait alkaa liikkua, ennen kuin liikeradat lakkaa liikkumasta  ja nivelet nivelöimästä. Onneksi tulee kesä ja kärpäset, ehkä sitä sitten vähän aktivoituu. Se nähdään sitten, ja lupaan kyllä kirjoittaa ja ihan yhtälailla olla kirjoittamatta asiasta, kunhan vaan pääsen liikkeelle.

Ja noista kärpäsistä puheen ollen. Muumilaakson tarinoissa Muumipeikko löytää sen pienen lohikäärmeen, joka syö kärpäsiä. Muumille tuo otus on kovin rakas, vaan pörriäinenpä kiintyykin Nuuskamuikkuseen. Muikkunen puolestaan on korteista saanut tietää, että jos saa ongittua viisi särkeä, on paras suunnata kohti Etelää. Ja entäs sitten? Hyväksi lopuksi Muikkunen toimittaa Muumille rakkaan lohikäärmeen kuuseen (toisin sanoen pistää sen purkkiin ja lähettää  pois), ja siinä samassa heivaa kuuseen myös ne saamansa viisi särkeä. Sepittää sitten Muumille, että otus lähti ihan omin päin, ja että kalaa ei ole tullut. Ja senkin vielä, että on sen verta taikauskonen, ettei uskalla uhmata kortteja, vaan jää mieluummin Muumilaaksoon. Valehtelee silimät ja korvat täyteen, mutta saa Muumin iloiseksi. Taas kerranko tarkotus pyhittää keinot?


Hyvän tähen. Silmät ei taaskaan meinaa pysyä auki, ja mä vaan jauhan Muumeista.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista pohdintaa :) Missä olette reissanneet?

    VastaaPoista
  2. Oltiin Sodankylässä. :) Mulla oli työreissu sinne. Onhan tuosta jo kyllä aikaa ku pois tultiin... mutta siitä huolimatta. Nyt ollaan kotona. :)

    VastaaPoista