Peto pitkulainen

Pilvisenä päivänä, pitkän paiskomisen perästä, pulahti pintaan peto pitkulainen. Pahaan paikkaan päänsä pisti: puri piikkinsä punavalkoseen peltiin. Pyristeli, pärski, pisti parhaansa peliin. Pyytäjä pelas pelinsä paremmin, päättyi puikkarin polske. Päähän paukku pappi, puukko puhkoi panssarin. Päätyi pataan pieni, paistettiin perheen pöytään, peto pitkulainen.

Kesän ensimmäiset hönkyläiset saatu ylös, jo sitä nyt soppii taas kirjotella.

Kehityskelpoisuutta

Reissut on takana, kotona ollaan.

Mutta millä sitä sais ittensä tähän istumaan, kirjottamaan ja pelastamaan maailman? Tunnustan jo tässä vaiheessa, että nyt ei kyllä ole mitään kehityskelposta sanottavaa. Aika kun juoksee pitkin askelin, eikä ole passannut itekään pysähtyä ettei jää jälkeen. Siinä se elämä sitte vilisee silmissä, eikä ehdi ajatella, saati kirjottaa ylös sitä mitä ajattelee. Mutta nyt hetkeksi, tähän vain…

Meidän pienestä on tullut toukka. Kovasti ryömii ja mielellään söis isosiskon palapelin paloja. Lähtipä liikenteeseen varhain, kolmea kuukautta aikasemmin kuin isompansa. Kodin arkea helpottaa, kun pieni viihtyy nyt lattiallakin. Samalla tuon suloisen otuksen maailma laajeni kun paljon enemmän on käden ulottuvilta. Isosisko sitten näppärästi kiskoo laturin johtoa ja muuta kiellettyä pois tutkimusmatkailijan suusta. Onneksi löytyy vastuullista välittämistä meidänkin perheestä.

Mä rapistun. Näin niinku asiasta kolmanteen. Nämä perheen pienet kyllä liikkuu kovastikin, mutta itellä alkaa paikat kangistuun. Pitäis kait alkaa liikkua, ennen kuin liikeradat lakkaa liikkumasta  ja nivelet nivelöimästä. Onneksi tulee kesä ja kärpäset, ehkä sitä sitten vähän aktivoituu. Se nähdään sitten, ja lupaan kyllä kirjoittaa ja ihan yhtälailla olla kirjoittamatta asiasta, kunhan vaan pääsen liikkeelle.

Ja noista kärpäsistä puheen ollen. Muumilaakson tarinoissa Muumipeikko löytää sen pienen lohikäärmeen, joka syö kärpäsiä. Muumille tuo otus on kovin rakas, vaan pörriäinenpä kiintyykin Nuuskamuikkuseen. Muikkunen puolestaan on korteista saanut tietää, että jos saa ongittua viisi särkeä, on paras suunnata kohti Etelää. Ja entäs sitten? Hyväksi lopuksi Muikkunen toimittaa Muumille rakkaan lohikäärmeen kuuseen (toisin sanoen pistää sen purkkiin ja lähettää  pois), ja siinä samassa heivaa kuuseen myös ne saamansa viisi särkeä. Sepittää sitten Muumille, että otus lähti ihan omin päin, ja että kalaa ei ole tullut. Ja senkin vielä, että on sen verta taikauskonen, ettei uskalla uhmata kortteja, vaan jää mieluummin Muumilaaksoon. Valehtelee silimät ja korvat täyteen, mutta saa Muumin iloiseksi. Taas kerranko tarkotus pyhittää keinot?

Hyvän tähen. Silmät ei taaskaan meinaa pysyä auki, ja mä vaan jauhan Muumeista.

Hiljaa hyvä tulee

Hyvää ja kaunista iltaa.

Silimät on solomus ja väsyttää. Ajattelinpa vaan kirjottaa, että vielä täälä ollaan.

Myönnetään, on ollu vähä hiliasta täälä kirjotusrintamalla, mutta muutenpa sitte ei ookkaan. Töitä piisaa, ja reissua ja touhua ja kaikenlaista. Josko tässä vielä joskus bloggailiskin... Mutta ei nyt.

Palaan asiaan sitten kun muistan palata asiaan! Ja tässäpä vielä teille sanoja pari että jaksatte ootella...

ootte kaikki oikein kivoja, varsinkin sinä!

ja siksi toivon että voimme kasvaa ihmisinä

nyt näkemään elämän arvon ja kehittyy lisää

niin et näkyy enemmän sitä mikä periytyy Isält

-tohi-