Puolet totuudesta

Tältä näytti touhu vielä toissapäivänä. Mut siitä selvittiin, ja tyttö jakso oikein hyvin kaikesta huolimatta. Eipä tainnu itteasias oksentaa ku kerran pari kyseisen päivän aikana.

Eilinen meni sitten jo toisenlaisis kuviois. Ku oltiin sotkettu, niin nyt sitte siivottiin. Äitin kans luututtiin lattiaa ja tässä kohtaahan kuuluu laulaa "Auaa intueeei, aaa-aaa-aa-uuu..." Tuhkimoa on katottu ahkerasti, ja luutuaminen oli mieluisaa puuhaa kun sai eläytyä Tuhkimon rooliin. Ja se lauluhan meni Tuhkimon laulamana, "Laula lintusein, laula lintusein, aa-aa-aa-auringossa..." Meillä vielä vähä hakee sanoja... ja melodiaakin. Siinä siivouksen lomassa kuului aina välillä myös tytön toteamus: "iikee Nusifau". Kaikkihan muistaa kohtauksen, jossa ilkeä kissa Lucifer sotkee juuri siivotun lattian...

Tuhkimoa on katottu varsin paljon, ja se huomattiin viimestään tänään. Mun vaimo, lasteni äiti, oli lähdössä käymään kirpparilla mutkan, ja oli jo ovella menos. Ovelle oli jääny jotain postia ja hänpä anto sen tytölle saatesanoin "Viepä nämä isille". Tähän tyttö ilahtuneena "Oi kiiitos, äitipuoli." ja oven mennessä kiinni vielä sano perään "Heippa, äitipuoli.".

Niin kai se on. Turhan helposti se, mitä me ympärillä nähdään ja kuullaan, pääsee vaikuttamaan meidän toimintaan ja suhteisiin muihin ihmisiin. - Annanko muiden luomien ennakkoluulojen vaikuttaa ihmissuhteisiini, vai elänkö itte omaa elämääni? No jopa menee raskaaksi. Pannaan väsymyksen piikkiin.

Taidanpa siirtyä tästä uonne vaimopuolen viereen.

Susi suusta sotkee lampaan villan

Ite tein aamulla työhommia kotopuolessa ja muu perhe lähti kerhoon. Takas kun tulivat niin vanhempi tyttö oli nukahtanu rattaisiin ja sielä sitte jatko uniaan vielä kotosallakin. Rattaiden päällä oli sopivasti fliissi, niin ettei kirkkahat valot paistanu silimille ja sai rauhas nukuskella. Siinä sitte seurailin asunnon toiselta puolelta ku välillä rattais jalat vähä liikahteli, ja toivoin että nukkus ny viä hetken. Kohta se fliissi kuitenki siitä kiskastaan ja tyttö pomppaa pystöön. Mutta ei. Jonku ajan päästä alako kuulua jotaki ähinää, mutta ei kuitenkaan kuulostanu siltä että tyttö olis heränny. No, tepastelin kuitenkin paikalle ja kurkistin fliissin alle. Sielä tyttö oli silimät pyöriänä ja aivan oksennukses.

Aamulla jo kuultiin että tuttavaperhees oli nuorimmainen oksennellu. Ja eilen oltiin oltu samois istujaisis ja tytöt olivat leikkineet keskenään, niin onhan se selevä että kyllä sitä meillekki.

Haalarit pesuun, kaulurit, lakit, hanskat pesuun, vaunujen päälliset pesuun. Ja mun vaatteet pesuun. "Ätä tuvi okse", sano tyttö. Niin, Ätä on meidän kaksvuotiaan nimi, ainaki hänen omasta mielestään.

Loppupäivä meni ihan mukavasti, ja näytti jo että vointi on kummasti parempi. Illalla Ätä sitte alako olla tavallista väsyneempi ja loikoili sohvalla. Siinä lampaantaljan päällä sitte mahallaan makas ja oksensi. Ehdin nostaa sen verta että loput leves sohvan sijasta lattialle, matolle. Vaatteet pesuun, sohvatyynyt, matto ja lampaantalja pesuun.

Se on mielenkiintosta miten ihminen voi päästää suustaan niin monenlaista. Toisinaan pitäs osata pitää suunsa kiinni, mutta turhan usein sitä sotketaan kauniit lampaantaljat. Ajotus on tärkiä, ja se missä suunsa avaa. Toisis tilanteis olis parempi avata suunsa vain veeseen puolella.

Kirkas ku ääni aamuhämäräs

Tervepä terve.

Täsmä taas tuun ja aivot ei palio päätä pakota.

Mut ei se mitään. Kiriotanpa kerranki ku ei oo yhtää mitään sanottavaa. Luultavasti sillon vahingossa lohkasee jotaki oikeinki järkevää, joten sitä suuremmalla syyllä. Pää edellä suin päin päistikkaan. Sanomaan asioita jotka on mahottoman tärkiöitä.

Niinku että mitä sitte. Enpä vaan tiä, mutta kyllä kait se täs valottuu, ajan kans. Vähä niinku tämä viheliäinen mennes pimiä, tulles pimiä. Niin että mikä? No tämä talavi. Aamulla ku ulos lähtee, on pimiää, ja ku iltapäivällä ulos tullee, on pimiää. Mutta ajan kans, kyllä se tästä valottuu, ajan kans.

Tänään pakkasin töis romppeet pakettiin ja tein pienimuotosen muuton. Onpa seki nyt sitte testattu, että kulukeminen kolometoista kannettavan laukkua kaulas on jokseenki takkusta. Mut voi sitä käyttöjäriestelmien määrää mikä muhun sillä hetkellä oli köytettynä. Niimmonta Windows Seiskaa, että ajatus kuluki heti kirkkaana ku ääni aamuhämäräs. Melekeen ihan iltaan asti kuluki, kunnes sitte tuos vähä aikaa sitte sammu. Sammu nopiaa ku tehtävienhallinnasta likattuna.

Muttei se mitään. Tää homma sujuu palio paremmin ku ajatus ei kulie. Sillon ei ehi sensuuri iskiä, eikä mikään muukaan luovalle tuotannolle vaarallinen tauti. Mitä noita nyt sitte muita onkaan. En saa yhtään päähäni ku ajatus ei kulie.

Tähän hienoon postaukseen pitäs totta vieköön liittää joku kuva. Mutta minkä ihimeen kuvan sitä liittäs, ku on taas se aika vuorokaudesta jollon valot ja voimat ei riitä ku sotkuun ja epäselvään.

No mutta löysin. On tosin vuoden vanha, mutta onpa silti. Ja niin vallan ajankohtanen! Rakennusinsinöörin urani ensimmäinen mökki, ja viäki pystys! Jääkö lie ainuaksi saavutukseksi suurella urallani... No onneksi tulee joululoma ja legot. Kyl mä tästä vielä nousen.